Perinteisen ja sosiaalisen median välinen suhde on vielä pahasti hakusessa. Sosiaalisella medialla on käynnissä keskeneräinen kasvuprosessi ja perinteinen media ei tiedä miten sen nuorempaan kumppaniin pitäisi oikein suhtautua.
Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa kansanedustajien palkankorotuksista noussut kohu. Ensin perinteinen media uutisoi näyttävästi, että kansanedustajien palkkoja korotetaan 8,1 prosenttia yleisen ansiotason nousun mukaisesti. Tämä aiheutti luonnollisesti kansassa närää ja nykyajan mukaisesti, sosiaalinen media tuli kuvaan mukaan ja Facebookiin perustettiin nopeasti ryhmä tätä muutosta vastustamaan. Facebookiin perustettiin ryhmä, jossa uhattiin yleislakolla, jos siihen tulisi yli 100 000 kannatusta.
Tässä vaiheessa perinteinen media meni vipuun ja teki uutisen sosiaalisen median tapahtumista. Lakkoryhmä keräsi nopeasti yli 100 000 kannattajaa ja perinteisessä mediassa peloteltiin uhan toteutumista. Ei perinteinen media ihan yleislakkoon tainnut uskoa, mutta tavallista isompaan boikottiin oltiin varautumassa ja sen vuoksi aihe oli uutisissa päivittäin aina lakkopäivään saakka. Lopulta lakkopäivä keräsi kourallisen osallistujia Helsingin alueelta eduskutatalon eteen muutamien banderollien ja kylttien kanssa.
Mikä tässä meni pieleen? Toki perinteisen median kuuluu ottaa tänä päivänä huomioon netissä olevan sosiaalisen median tapahtumat, mutta mediakriittisyyttä tarvittaisiin ihan toisella tavalla. Oliko kukaan esimerkiksi miettinyt Facebookissa olevan lakkoryhmän kannattajien ikärakennetta (miten moni "tykkääjistä" oli koululaisia tai opiskelijoita) tai siihen liittyneiden ihmisten todellista kiinnostusta asiaan?
Netissä toteutettavilla äänestyksillä on tapana epäonnistua tavalla tai toisella (esim. Tangomarkkinoiden nettiäänestys). Sama toistuu myös Facebookin kannatusryhmien kohdalla. Näen Facebookista, että kaverini on liittynyt ryhmään, jossa vastustetaan kansanedustajien palkkoja. Toki haluan näyttää kaverilleni, että olen hänen kanssaan samaa mieltä ja liityn samaan ryhmään (eli tämä päätös muodostuu osittain omasta mielipiteestäni palkankorotusta vastaan ja osittain kaverini aiheuttamasta sosiaalisesta paineesta). Ajatus palkankorotuksen vastustuksesta käytännön tasolla kuitenkin loppuu tähän. Oli helppoa käydä klikkaamassa linkkiä netissä ja osoittaa sillä maailmalle oma mielipiteeni asiaan. On aivan eri asia lähteä kesken työpäivän kadulle osoittamaan mieltä saman asian puolesta.
Netissä tälläinen toiminta on tavallaan liian helppoa, jotta siitä voisi kehkeytyä jotain konkreettista. Näyttääkin siltä, että yksi sosiaalisen median tuntomerkeistä on sen sattumanvaraisuus ja arvaamattomuus. Koskaan ei voida etukäteen sanoa, milloin joku asia toteutuu myös reaalimaailmassa (esim. Kaivuri-Jukan tempaus).
Perinteinen media on jo ottanut askeleen eteenpäin myöntämällä sosiaalisen median tärkeyden. Opittavaa on kuitenkin vielä paljon ja todennäköisesti tulemme näkemään vielä monia perinteisen median kömmähdyksiä sekä sosiaalisen median ylilyöntejä, ennenkuin mediat löytävät yhteisen sävelen.
