Viiden kirjaimen lupaukset - mietintää 5G:stä

Paljonko asiaa mahtuu viiteen samanlaiseen kirjaimeen? Ilmeisesti paljonkin, mikäli seuraa keskustelua julkisuudessa, jossa 5G:stä on muodostunut iso juttu, The Next Big Thing. Asiaa korostaa varsinkin se, että 5G:stä keskustellaan paljon myös tekniikan alan ulkopuolella.

Uusi tekniikka tulee mahdollistamaan asioita, joista tähän saakka on vain kuviteltu, mm. 4K ja 8K -kuvan vastaanottamisesta tulee mahdollista (Mikrobitti), esineiden internetistä tulee todellisuutta laajemmassa mittakaavassa ja erilaisten robottien etäohjaus toimii viiveettömästi (Elisa). Nopeamman tiedonsiirron lisäksi 5G tuo siis mukanaan ruuhkattomat sekä viiveettömät yhteydet. Yksi 5G tukiasema pystyy palvelemaan suurempaa määrää laitteita ja verkkoviiveet painuvat yksittäisiin millisekunteihin.
Kyseessä on iso mullistus, jollaisesta puhuttiin yhtä laajasti viimeksi 3G:n yhteydessä. Tuolloin tavoitteena oli saada internet-yhteys ja sen tarjoamat multimediapalvelut kaikkien saataville (Iltasanomat, 1999).

Mistä 5G:ssä oikeastaan on kyse? Mihin lupaukset nopeuksista ja uusista palveluista oikein perustuvat? En ole langattoman verkkotekniikan enkä matkapuhelintekniikan asiantuntija, mutta yritetään ottaa selvää.

Lupaukset voisi mielestäni kiteyttää kahteen uuteen asiaan, arkkitehtuuriin ja taajuuksiin.

5G:n arkkitehtuuri rakentuu aiemman 4G:n päälle (DNA, sivu 9). Tämä on järkevää, sillä se mahdollistaa yhteensopivuuden vanhemman sukupolven kanssa. Lisäksi 4G verkkoja voidaan osittain päivittää 5G:n ominaisuuksilla, jolloin operaattorien investointikustannukset pysyvät maltillisena.

Arkkitehtuuri tuo mukanaan mm. verkkojen virtualisoinnin ja viipaloinnin.
Virtualisointi laskee operaattorien investointikustannuksia edelleen, sillä se mahdollistaa tukiaseman ohjelmistojen ajamisen virtuaalikoneilla. Yksi tehokas palvelin riittää toimimaan isäntänä useammalle virtuaaliselle koneelle, joissa ajetaan 5G:n tarvitsemia ohjelmistokomponentteja.
Viipalointi muistuttaa tavallaan priorisointia, paljon kaistaa käyttävälle asiakkaalle voidaan antaa enemmän kapasiteettia käyttöön. 5G:n myötä kapasiteetin hallinnasta tulee luotettavampaa. Paljon kaistastaan maksava asiakas saa todennäköisemmin paremmin vastinetta rahalleen.

Uskon kuitenkin, että markkinointipuheista isompi osuus nojaa 5G:n uusiin taajuuksiin. Kun luvataan kattavaa IOT-laitteiden verkkoa ja suuria nopeuksia samassa lauseessa, tarkoitetaan oikeasti kahta eri asiaa.

5G:n kohdalla ei voida puhua enää yksittäisestä taajuudesta tai taajuusalueesta.
Virallisessa standardissa määritellään kaksi taajuusaluetta, FR1 ja FR2 (Wikipedia). FR1 koostuu taajuuksista, jotka sijaitsevat 6 GHz alapuolella, FR2 sisältää yli 24,5 GHz taajuudet. Itse miellän 5G:n kolmena eri taajuusalueena: matalat alle 1 GHz -taajuudet, nykyisten verkkojen kaltaiset n. 2-3 GHz taajuudet ja millimetriaallot yli 24,5 GHz:ssa.

Lupaukset IOT-laitteiden paremmasta toimivuudesta perustuvat matalimpiin, alle 1 GHz taajuuksiin. Tällöin saadaan hyvä kattavuus isohkolle alueelle (vrt. radioaallot n. 100 MHz). Kääntöpuolena tällä taajuudella on tiedonsiirtonopeus, joka ei ole kummoinen.

Kirjoitushetkellä Suomessa olemassa olevat 5G verkot käyttävät vanhemman 4G:n kaltaisia taajuuksia. Taajuusalueita on kolme 2GHz, 2,6GHz ja 3,5GHz, joista kaksi ensimmäistä ovat myös 4G:n käytössä (Traficom). Suuremmat nopeudet muodostuvat kehittyneestä tekniikasta ja varsinkin uudesta 3,5GHz taajuusalueesta. Nopeutta on, mutta 4G:stä tutut kuuluvuusongelmat vaivaavat uutta taajuusaluetta vieläkin pahemmin. Vanhemmalla 4G signaalilla on paikoittain ongelmia päästä läpi jopa ikkunalaseista, uusissa julkisrakennuksissa tämä onkin otettu huomioon nk. RF-aukoilla (Valtioneuvosto, sivu 12). 5G:n kohdalla onkin lähdetty antennitv:n tielle, asiakas saa talonsa kylkeen uuden antennin (Bittimittari, Petteri Järvinen), jolloin rakennuksen seinää ei tarvitse läpäistä.

Mutta entäs ne etäohjattavat dronet? Ymmärtääkseni juuri tähän kiteytyy 5G:n huikeimmat lupaukset. Yli 24,5 GHz taajuudella toimivan verkon tuomat valtavat nopeudet ja viiveettömyys antaisivat mahdollisuuden tarkkaan etähallintaan vaikkapa kirurgirobottia varten (Etteplan, sivuhuomautuksena: mistähän tämä etäkirurgian mahdollisuus alunperin lähti liikkeelle, nyt se muistetaan aina mainita 5G:n yhteydessä?). Tämä on mielestäni 5G:n suurin sudenkuoppa. Millimetriaaltojen kantavuus lasketaan kymmenissä, mahdollisesti muutamassa sadassa metrissä. Esteitä tukiaseman ja asiakkaan välillä ei saa olla, sade- tai lumikuurokin aiheuttavat ongelmia. Julkisuudessa annetaan ymmärtää, että nämäkin esteet olisivat voitettavissa (Networkworld), mutta nopeuden ja verkkoviiveen kustannuksella (toisinsanoen, korkeamman taajuuden hyödyt menetetään, miksei samantien käytettäisi alempaa taajuutta?).

Itseajava auto 5G verkossa, jatkuvasti kytköksissä verkkoon? Tuskin. Millimetriaaltojen verkkoa varten tarvitaan tukiasemia lähes jokaiseen katuvalotolppaan. Millä ne tukiasemat kytketään verkkoon, valokuidulla? On toki mahdollista käyttää vaikkapa suunta-antenneja tukiasemien datan välittämiseen eteenpäin toiselle tukiasemalle, mutta suurella todennäköisyydellä verkkoviive kasvaa ja jokatapauksessa valokuituverkko tarvitaan lähelle tukiasemaa. Nykyisiä operaattoreita valokuitu ei juurikaan enää kiinnosta, joten tällaiset suunnitelmat voinee unohtaa, Espoon LuxTurrim-verkkoa lukuunottamatta (Osto & logistiikka).

”Raideliikenteessä 5G tarkoittaa nopeita ja toimivia yhteyksiä liikkuvassa junassa sekä esimerkiksi turvallisuusriskien pienentämistä” (Traficom)

Juniin paremmat yhteydet 5G:llä? Mahdollisesti pääkaupunkiseudun paikallisjuniin sellaiset voidaan toteuttaa, muualle parannukset kuulostavat utopistisilta. Nykyisissa junaverkoissa on kapasiteettiongelmia, mutta suurempi ongelma taitaa olla 4G ja 3G verkon kattavuudessa, jota ei ole keskellä metsää.

Uuden sukupolven verkko tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia uusille palveluille. Olisi kuitenkin toivottavaa, että visioissa olisi edes jonkinlaista realismia. 3G verkon odotettiin tuovan jotain täysin uutta ja mullistavaa jokaisen elämään. Se toi paljon, mutta esimerkiksi videoiden ja striimien katselu kännykällä on yleistynyt vasta 3,5G ja 4G aikakaudella (asiaan on vaikuttanut osaltaan myös puhelimien kehitys).
5G ei mullista elämää samalla tavalla kuin vaikkapa siirtyminen Laserdiskistä BluRay:hin. Se on jatkumoa verkkotekniikan kehityksessä, jossa kivutaan porras kerrallaan eteenpäin.

Kirja-arvio: The art of invisibility, Kevin Mitnick

Nähtyäni mainoksen Kevin Mitnickin uudesta kirjasta, päätin ostaa itselleni kopion ja katsoa, minkälaisia neuvoja Mitnick antaa nykypäivän netin käyttäjille (mikäli Mitnick ei ole tuttu henkilö, kannattaa tutustua vaikkapa hänestä tehtyyn Wikipedia-artikkeliin). Yksityisyydestä ja tietoturvasta on vihdoin alettu puhua julkisuudessakin enemmän, joten Mitnickin kirja tuo viimeaikaisten tietovuotojen ja muiden paljastusten avulla lisätietoa siitä, miten tietoturva ja yksityisyys ovat murrettavissa nykypäivän tekniikalla.

Englanninkielisen kirjan virallinen nimi kokonaisuudessaan on The art of invisibility: The world's most famous hacker teaches you how to be safe in the age of big brother and big data. Pitkähkö nimi 309 sivua sisältävälle kirjalle. Suomalaisittain mielenkiintoa herättää myös kirjan esipuhe, jonka on kirjoittanut F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen. Hyppönen, F-Secure ja F-Securen Tomi Tuominen mainitaan kirjassa vielä esipuheen jälkeenkin tietoturvan asiantuntijoina.

Kirja jätti jälkeensä vähän ristiriitaisen olotilan. Se on selkeästi suunnattu jenkkimarkkinoille, mutta tarkempaa kohderyhmää on hankalampaa tarkentaa. Toisaalta teksti sopii kenelle tahansa tekniikasta ja tietoturvasta tietämättömälle, mutta osittain kirjassa käsitellään hyvinkin tarkasti teknisiä yksityiskohtia, joita on hankalampaa ymmärtää tuntematta aihetta sen tarkemmin.

Toki kirja sisältää yksinkertaisempiakin tietoturvavinkkejä, esimerkiksi avoimen langattoman verkon käytöstä, mutta pääviesti on mielestäni suunnattu (näin eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna) Snowdenin seuraajille tai niille, jotka ovat erittäin huolissaan yksityisyyden menettämisestä. Kirjassa annetaan yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten verkkoon kytkeydytään ja sitä käytetään täysin anonyymisti. Ohjeet alkavat laitteiden ostamisesta (mm. erillinen tietokone, tukiasema ja puhelin) käteisellä ulkopuolisen henkilön avulla, käteisen vaihtamisesta Bitcoineihin ja virtuaalivaluutan lähteen peittämisestä aina Tor-verkon käyttöön VPN-yhteyden läpi. Tällainen lista huomioitavista asioista tuntuu liioittelulta joka sopii hyvin amerikkalaiseen makuun, mutta toisaalta vasta ohjeistuksen lukemisen jälkeen havahtuu, miten paljon aikaa ja vaivaa vaaditaan tänä päivänä oman yksityisyyden totaaliseen suojaamiseen verkossa.

Viimeisten vuosien aikana on tullut julkisuuteen useita erilaisia tietovuotoja ja paljastuksia, joita kirjassa käsitellään osittain hyvinkin yksityiskohtaisesti. Snowdenin tarinasta kerrotaan muun muassa se, miten Snowden ja toimittaja Laura Poitras käyttivät useita sähköpostiosoitteita, PGP-salausta ja Tor-verkkoa hyödykseen keskustellessaan tietovuotoon liittyvistä asioista ennen asian julkistamista. Samalla selviää, miten Snowden otti yhteyttä Poitrakseen ja miten kumpikin osapuoli varmisti, että he todella keskustelivat kuvittelemansa henkilön kanssa.
Lisäksi kirjassa käydään läpi mm. Silk Road -kauppapaikan perustajan ja ylläpitäjän Ross Ulbrichtin tekemiä virheitä, jonka vuoksi sivusto suljettiin ja Ulbricht saatiin kiinni. Tor-verkko itsessään ei pysty turvaamaan yksityisyyttä, mikäli käyttäjä tekee verkossa asioita, joiden avulla hänet voidaan yhdistää johonkin henkilöllisyyteen. Esimerkkinä vaikkapa oman henkilökohtaisen sähköpostin käyttö Tor-verkon läpi.

Loppujen lopuksi kirja on mielenkiintoinen tietoturvasta kiinnostuneille. Mitnick kertoo omia kokemuksiaan hakkeroinnista sekä hakkeroinnin kohteeksi joutumisesta ja antaa ajattelemisen aihetta omienkin tietoturvakäytäntöjen suunnittelussa. Itselleni tuli uutena tietona esimerkiksi kaksivaiheisen tunnistautumisen haasteet ja niiden hyödyntäminen sosiaalisella hakkeroinnilla. Mitnick itse on ääriesimerkki tietoturvakäytännöissään (hän mm. vaihtaa kannettavan tietokoneensa kiintolevyn aina ennen matkalle lähtöään ja jättää sen luotettavalle tutulleen kotimaahansa), mutta ne antavat kuitenkin hyvän pohjan omalle yksityisyyden suojaamisen ja tietoturvan suunnittelulle. Kirjan aliotsikon maininta big datasta jää vähemmälle huomiolle, ehkäpä sen olisi voinut jättää otsikosta kokonaan poiskin.

Uusi versio saatavilla, päivitätkö vai itket ja päivität?

Automaattiset ohjelmistopäivitykset taisivat arkipäiväistyä Microsoft Update -toiminnon myötä. Käyttäjät saivat vihdoin ajastetusti ja täysin automaattisesti kaikki tärkeät suojauspäivitykset Windowsiin. Vähitellen update-toiminto laajeni ja se sisälsi myös ns. suositeltuja päivityksiä, pian listaan lisättiin myös muut Microsoftin tuoteperheen ohjelmistojen päivitykset.

Alkuperäinen ajatus tärkeiden päivitysten nopeasta levityksestä tehosi silloiseen ongelmaan, laajoihin kampanjoihin, joissa levitettiin erilaisia viruksia, troijalaisia ja muita matoja. Pääasiallisena levityskanavana toimi sähköposti, joskus käytiin koputtelemassa suoraan nettiin kytketyn verkon portteja. Oli jo aikakin korjata ongelma ja automatisoida tärkeiden suojauspäivitysten nopea ja tehokas jakelu loppukäyttäjille.

Sitten asiaan herättiin muuallakin ohjelmistoteollisuudessa. Heidän ohjelmistonsa sisälsivät tietoturva-aukkoja, joiden tilkitsemiseen tarvittiin käyttäjältä tarkkaavaisuutta, jotta hän huomaisi ohjelmiston valmistajan julkaiseman tietoturvavaroituksen ja päivittäisi sen uudempaan versioon. Pian toimintoa laajennettiin tietoturvapäivitysten ulkopuolelle. Valmistajille aiheutti tuskaa ylläpitää ohjelmiston vanhempia versioita, helpommalla päästäisiin kun käyttäjät pysyisivät aina uusimmassa versiossa.

Nykypäivänä automaattipäivitykset ovat normaali tapa toimia. Niin käyttöjärjestelmät, ajurit kuin muutkin ohjelmistot etsivät itse päivityksensä ja ainakin ilmoittavat käyttäjälle saatavilla olevasta päivityksestä. Yleistymään päin on myös toiminto, jossa ohjelmisto päivittää itsensä sen enempiä kyselemättä. Itseäni tässä häiritsee se, että tälläinen toiminto löytyy nykyään joka paikasta ja aiheuttaa yhä enenevissä määrin aina vain hankalampia ongelmia. "Mitä pahaa siinä on ?", minulta kysytään kun yritän selittää asiaa, "sehän parantaa sitä paljon puhumaasi tietoturvaa". Tässä kohdin kannattaisi erotella kaksi asiaa toisistaan, tietoturva ja uudet ominaisuudet.

Kyllä, tietoturvan parantaminen on erittäin tärkeää ja olisi suotavaa, että tietoturvaan liittyvät korjaukset tapahtuisivat mahdollisimman automaattisesti. Mutta, miten usean päivityksen taustalla on nykyään tietoturvan parantaminen?

Uusien ominaisuuksien pakkosyöttäminen ja vanhempien ominaisuuksien poistaminen on päivitysten tärkein syy nykypäivänä. Ohjelmistokehittäjät haluavat eroon ominaisuuksista, joita on hankalaa tai kallista ylläpitää, joten ominaisuus otetaan pois seuraavasta versiosta ja samalla tuodaan jotain uusia toimintoja, jotta käyttäjä ei huomaisi menettävänsä mitään. Automaattinen päivitys pitää huolen siitä, että myös ko. toimintoa tukevista järjestelmistä päästään nopealla aikataululla eroon.

Uusien ominaisuuksien käyttöönotosta ei kysytä, ne tuodaan uuteen versioon, halusit tai et:
- Nyt olisi tarjolla uusi hieno toiminto X, joka auttaa sinua koko ohjelman käytön ajan.
- No, en koe moista tarpeelliseksi
- Ei se mitään, tässä se tulee kuitenkin, ole hyvä!
- Ahaa, saisiko sen jotenkin pois päältä?
- Ei tietenkään. Se parantaa tutkimusten mukaan käytettävyyttä ja yhtenäistää sovelluksen toimintaa muiden ohjelmistojen kanssa!
- Toimiihan se myös tässä edellisen sukupolven laitteistossa?
- Tietenkin toimii! Ehkä se vähän hidastaa koko ohjelmiston toimintaa käyttökelvottomaksi...

Paras (tai pahin) esimerkki taitaa olla Windows 10. Verkosta löytyy lukuisia kertomuksia siitä, miten PC:lle yhtäkkiä ilmestyy ilmoitus uuden Windowsin asennuksesta. Kyseessä täytyy olla viime vuosien härskein yritys levittää omaa ohjelmistoa viruksen lailla kaikkiin laitteisiin ja päästä sen jälkeen kertomaan lehdistölle, miten tilastot osoittavat uuden Windowsin suosiosta.

Microsoft yrittää kaikin tavoin saavuttaa Applen mallin, jossa uusi versio tuodaan vanhan tilalle ja vanha jää melkein käyttökelvottomaksi. Näin saadaan laskettua ylläpitokustannuksia, kun vanhempaa versiota ei tarvitse enää tukea entiseen malliin. Uusi Windows-versio pakkosyötetään käyttäjille, jotta vanhemmista versioista päästäisiin mahdollisimman nopeasti eroon. Päivityksen jälkeen on paljon helpompaa tuoda koko ajan uusia versioita tilalle, koska Win 10 on rakennettu tämän ajatuksen pohjalta. Sen ei ole tarkoituskaan toimia samalla tavalla itsenäisenä ohjelmistona, kuten vaikkapa Windows 7.

PC maailma on kuitenkin täysin poikkeava Applen vastaavaan verrattuna. Esimerkiksi laitteistokanta on pirstaloitunut täysin erilleen. On miltei mahdotonta löytää kahta täysin toisiaan vastaavaa kokoonpanoa, jopa saman läppärimalliston sisällä voi olla vaihtelua käytetyissä komponenteissa. Toinen ero löytyy käyttötavoista.

Apple-maailmassa on totuttu siihen, että uuden laitteisto- tai ohjelmistoversion julkistamisen jälkeen vanha versio jää käytännössä kokonaan ilman huomiota. Uusi versio joko päivitetään vanhan tilalle tai vanha laite heitetään pois ja ostetaan uusi tilalle. Tämän kuplan ulkopuolella on kuitenkin toimittu siten, että uudet versiot ovat lähes aina vapaaehtoisia. Mikäli uusi versio ei jostain syystä miellytä tai se ei toimi oikein, jatketaan vanhemman version käyttämistä, se on edelleen täysin turvallista ja tuettua.

"Älylaitteiden" yleistymisen myötä, automaattipäivityksestä on tullut monelle arkipäivää. Sovellus omassa kännykässä ei enää suostu toimimaan, ellei sitä päivitä uudempaan. Uusi versio saattaa olla käyttämässäsi puhelimessa hitaampi, eikä sen käyttöliittymä enää mahdu kunnolla puhelimesi ruudulle, mutta pakkohan se on päivittää tai lakata käyttämästä kyseistä sovellusta kokonaan.

Perimmäinen ajatus turvallisista ohjelmistoista on heitetty romukoppaan ja tilalle on tuotu laiskempien ohjelmistokehittäjien toiveuni. Turvallisuus on pikemminkin heikentynyt, sillä uusiin versioihin tuodaan paljon uusia toimintoja, joita ei ehditä testaamaankaan kunnolla. Kehitys on jatkuvaa aaltoliikettä, ehkäpä tämänkin asian suhteen palataan joskus taas hieman järkevämpään malliin.

IOT - Ihmettelyä Olemattomasta Tekniikasta

Kukapa ei olisi välttynyt nykypäivänä kuulemasta termiä IOT. Tuo tulevaisuuden internet, Suomen talouden ja työpaikkojen pelastaja, tulevaisuuden nopeiden verkkojen hyödyntäjä, leivänpaahtimet internetiin tuova sekä kaiken muunkin mahdollistama uusi teknologia.

Näinkohän on?

IOT:n määritelmä on varmasti kaikille tuttu, mutta tarvittaessa voit käydä kertaamassa tekstin Wikipediasta. IOT tai esineiden internet siis tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että laitteet ja yksinkertaiset sensorit kytketään langalla tai langattomasti internetiin. Sen jälkeen oletetaan, että niiden tuottamaa tietoa voitaisiin hyödyntää joko toisten laitteiden ohjaamiseen tai tietoa voitaisiin analysoida pilvessä ja löytää tietomassasta mm. erilaisia trendejä ja poikkeamia. Nämä taas aiheuttaisivat vanhojen toimintatapojen ja laitteiden tehostamista sekä helpottaisivat täysin uusien mahdollisuuksien löytämistä.

IOT ei ole mikään pikku juttu, mikäli tarkastelee erilaisia arvioita laitteiden lukumääristä ja vaikutuksista liike-elämälle. Miljardeja laitteita ja biljoonien (kyllä, se miljardista seuraava) eurojen markkinat seuraavan viiden vuoden sisällä (Gartner). Eli kyseessä pitäisi olla seuraava suuri mullistus sitten internetin leviämisen yliopistoista kotitalouksiin.

Hyvältä kuulostaa. Toisaalta, viisi vuotta ei ole pitkä aika, missähän mennään tällä hetkellä?

ah yes excellent, a smart cot pic.twitter.com/00hzRQNQsK

— Internet of Shit (@internetofshit) December 21, 2015

Näytöt ovat toistaiseksi vähän heikkoja. Varsinkin kuluttajapuolen IOT toteutukset ovat hyvin vaisuja. Idenana näyttääkin olevan, että otetaan laite, laitetaan se langattomaan verkkoon, toteutetaan laitetta varten oma pilvipalvelu sekä mobiilisovellus ja ... eh ... niin, siihen se sitten jää.

Yrityspuolellakaan ei hyvältä näytä. Toteutuksiin kuuluu mm. kauppojen pakastehyllyjen lämpömittarien arvojen lukeminen automaattisesti puolen tunnin välein (http://www.tivi.fi/CIO/iot-levittaa-lonkeroitaan-jo-kauppojen-pakastealtaille-3327096). Ei oikein kuulosta sovellukselta, jota ei olisi pystytty toteuttamaan ilman taianomaista IOT:tä tai sovellukselta, joka tuo miljoonien eurojen arvosta uutta liiketoimintaa.
Suomessakaan ei ole homma vielä oikein lähtenyt käyntiin: http://mobiili.fi/2015/11/12/elisa-iot-kisa-ratkesi-tuoreempi-ruoka-pokkasi-50-000-euroa/ (spoiler: palkinto voitettiin pakettiin liimatulla NFC-sirulla, missä ne täysin uudet ideat?).

Missä mättää, mikä menee pieleen?

IOT:n kuvitellaan olevan jotain ihmeellistä, jotain täysin uutta. Kuitenkin kyseessä on ainoastaan kasa mittareita tai laitteita, jotka puskevat tietonsa laitteesta pihalle toisten hyödynnettäväksi. Ei muuta.

IOT:n taika pitäisikin olla juuri siinä, että dataa tulee joka paikasta ja että niiden yhdistelmästä löytyisi uusia, ennestään tuntemattomia korrelaatioita tai että tietojen perusteella voitaisiin tehdä ennusteita tulevasta (esim. laitteen toimintavarmuudesta). Jotain lisäarvoa voisi tulla myös aiemmin M2M lyhenteellä tunnetusta tekniikasta, jossa laitteet keskustelisivat keskenään ja tekisivät siten parempia päätöksiä.

Mutta jos datan hyödyntäminen jää siihen, että joku yrittää väkisin keksiä sensorin tuottamalle mittausarvolle käyttöä, toteutuksetkin jäävät vaisuiksi. Toteutukset ovat olleet suorastaan luokattomia. Väkisin keksittyjä projekteja, jotka kuorrutetaan makeaksi kolmen kirjaimen avustuksella (http://phys.org/news/2016-02-5g-internet.html).

Missään ei ole vielä esiintynyt ongelmaa, johon IOT olisi ratkaisu. On vain tehty IOT-nimisiä toteutuksia ja yritetty keksiä ongelmia, joita ne voisivat korjata.
- Insinöristi

Toinen iso ongelma liittyy tietoturvaan, tai oikeastaan sen täydelliseen puuttumiseen.
Tilanne on sama kuin 1990-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin suuri määrä suojaamattomia tietokoneita liitettiin internetiin. Maailmanlaajuiset virusepidemiat olivat yleisiä. Useinmiten ne levisivät sähköpostin välityksellä ja joskus avoimien TCP-porttien avustuksella. Iso muutos tilanteeseen saatiin vasta vuosia myöhemmin, kun Microsoft päätti vihdoin uudistaa strategiaansa tietoturvan osalta ja turvan tärkeys verkkomaailmassa tuli paremmin yleiseen tietoon.

Nyt, toistakymmentä vuotta myöhemmin, olemme vastaavassa tilanteessa tekemässä täysin samaa virhettä uudelleen. Miksi ihmeessä?
Vastaus on tälläkin kertaa raha. Kun kerran Gartner lupaa nopeille toimijoille suuria summia rahaa, kaikki mahdolliset mutkat ajetaan suoraksi, jotta juuri meidän ratkaisumme pääsisi maaliin ensimmäisenä. Esimerkiksi näin:

Hirveän tärkeää on se, että emme jää märehtimään sitä tietoturva-asiaa liiaksi, koska muuten emme tee mitään asioita.
- Ossi Lindroos, Solita (http://yle.fi/uutiset/asioiden_internet_voi_mullistaa_arkea_enemman_kuin_internet__tietoturvaa_ei_saa_jaada_marehtimaan_liiaksi/8821146)

Tälläkin hetkellä avoimesta verkosta löytyy lukemattomia energia- ja elintarvikelaitosten hallintapaneeleita, kiinteistöjen hallintasovelluksia ja yksityisiä nettikameroita, jotka pitäisi ehdottomasti suojata ulkopuoliselta liikenteeltä (esim. http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/karu-raportti-tietoturvasta-suomessa-tuhannet-palvelut-avoinna-hyokkaajille-6561847). Nämä ovat olleet verkossa jo ennemmin kuin termi IOT keksittiin, mutta niiden suojaaminen ei ole vielä tänäkään päivänä onnistunut. Kuka kuvittelee, että tulevaisuuden IOT-sovelluksiakaan suojattaisiin kunnolla vielä vuosikausiin.

Loppujen lopuksi täytyy toki myöntää, että uudenlaiset laitteet ja sensorit, sekä valtava tietomassa voisivat yhdessä luoda kokonaan uudenlaisia mahdollisuuksia. IOT-termin alle kuuluvia sovellutuksia on tehty jo vuosikymmeniä, joten mistään täysin uudesta asiasta ei ole kyse. Uutta on teknologian halpa hinta, jonka avulla vanhoja laitteita voidaan valmistaa suuria määriä ja kasvattaa siten käsiteltävän tiedon määrää.
Tämänhetkiset arviot tulevasta kehityksestä (niin rahallisesti kuin laitemääriltäänkin) ovat mielestäni kuitenkin niin pahasti pielessä, että kyseiset visiot sopivat toistaiseksi ainoastaan juhannussaunan sytykkeeksi.

I built a hair washing robot. pic.twitter.com/TSEAugnlfJ

— Simone Giertz (@SimoneGiertz) May 6, 2016

Windows 7 - tavarat kasaan ja muutto uudelle kiintolevylle (HDD - SSD, osion kopiointi)

Päätin herätellä blogia uudelleen eloon pienen ohjeen muodossa.

Noin viisi vuotta vanha pöytäkoneeni ei ole ollenkaan hassumassa kunnossa ikäisekseen. Neliytiminen prosessori jaksaa puhkua edelleen hyvin, eikä näytönohjainkaan tunnu vielä käyttökelvottomalta omassa käytössäni. Teratavun kokoeisesta kiintolevystäkin olisi vielä käyttämättömänä kolmasosa, mutta perinteisen levyn hitaus alkoi jo hidastamaan konetta selkeämmin. Tilannetta ei toki helpottanut vain neljän gigatavun kokoinen keskusmuisti.

Olin jo pitkään suunnitellut uuden kiintolevyn ostoa ja viimein päätin viedä suunnitelman maaliin saakka. Kaupasta (verkko- sellaisesta) tarttui mukaan 256 Gt kokoinen SSD-levy ja kaksi kappaletta neljän gigatavun kokoista muistipiiriä. Näillä uudistuksilla saisin venytettyä pöytäkoneeni käyttöikää vuosilla eteenpäin.

Kun sain komponentit käsiini, alkoi asennusoperaatio. Olin lukenut jo ennestään muutamia oppaita siitä, miten olemassa oleva Windows 7 -asennus siirretään perinteiseltä kiintolevyltä SSD-levylle ilman uudelleenasennuksen tarvetta. Homma ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen kuin oppaissa oli luvattu, joten päätin täydentää ohjeiden kirjoa vielä omallakin versiollani. Windowsin siirron hankaluus on kovin yksilöllistä (riippuen käytettävistä komponenteista ja siirtotavasta), joten tämä opas ei varmastikaan sovellu kaikille. Ehkä tästä on kuitenkin jollekin jotain hyötyä.

Tässä oppaassa tehdään Windows 7 Home Premiumin siirto sellaisessa tilanteessa, jossa lähteenä oleva kiintolevy (HDD) on osioitu kahteen tai useampaan osaan ja käyttöjärjestemän sisältävä osio siirretään toiselle kiintolevylle (SSD). Kohteena olevan kiintolevyn oletetaan olevan täysin tyhjä.

Vastuuvapauslauseke: En ota mitään vastuuta siitä, mikäli koneellesi tapahtuu jotain odottamatonta tämän ohjeen seurauksena. Sain oman koneeni toimimaan näitä vaiheita seuraten, sama ohje ei välttämättä toimi kaikissa tapauksissa.

Aloitetaan. Hommaan tarvitaan uuden kiintolevyn lisäksi seuraavaa:

• Tyhjä CD-levy tai USB-tikku ja nettiyhteys
• Windows 7 asennuslevy
• Kaapeli, jolla voit kiinnittää kiintolevyn USB-väylään (SATA - USB, ei välttämättä pakollinen, helpottaa asioita)

Ohjeen pohjana käytän mainiota artikkelia Muropaketti-sivustolta. Kyseinen ohje on periaatteessa todella hyvä, mutta muutaman pienen yksityiskohdan puuttuminen listasta aiheutti omalla kohdallani paljon ihmetystä ja hämminkiä.

AHCI
Ensin tarkistetaan BIOSista, onko AHCI käytössä siinä SATA-portissa, jonka päästä löytyy nykyisen Windowsin sisältämä kiintolevy (eli tietääkö Windows olevansa AHCIa käyttävässä SATA-portissa).

Mikäli AHCI ei ole käytössä, vaihto tehdään seuraavalla tavalla:

1. Käynnistetään Windows normaalisti
• tässä vaiheessa on myös järkevää luoda uusi palautuspiste, mikäli jokin menee pieleen ja pääset takaisin alkupisteeseen. Palautuspisteen luonti käy helposti, kirjoita Käynnistä-valikon hakuun "palautuspiste" ja valitse hakutulos "Luo palautuspiste"
2. Käynnistä rekisterieditori (kirjoita Käynnistä-valikon hakuun "regedit" ja paina enter)
3. Etsi rekisteripuusta haara: HKEY_LOCAL_MACHINE\SYSTEM\CurrentControlSet\services\msahci
4. Anna Start-avaimen arvoksi 0
5. Käynnistä tietokone uudelleen ja siirry BIOSin asetuksiin
6. Vaihda oikea SATA-portti (portti, jossa Windowsin sisältävä kiintolevy on kytketty) AHCI-moodiin, tallenna muutokset ja poistu BIOSista
• HUOM! Mikäli Windows ei enää tämän jälkeen käynnisty ja ruutuun tulee ilmoitus puuttuvasta käyttöjärjestelmästä, ongelma voi olla helposti korjattavissa. Lue lisätietoja kohdan 8 alapuolelta.
7. Windowsin käynnistyttyä ruutuun tulee ilmoitus, jossa pyydetään käynnistämään tietokone uudelleen (Windows asensi AHCI-ajurin ja sen käyttöönottamiseksi uudelleenkäynnistys on pakollista).
8. Käynnistetään tietokone uudelleen Windowsiin saakka. AHCI-muutos on nyt tehty (voit halutessasi varmistaa asian käynnistämällä tietokone vielä kerran uudelleen ja siirtymällä BIOSin asetuksiin).

Omat huomioni AHCI-käyttöönotosta:
Oma tilanteeni oli juurikin edellä mainitun kaltainen, eli Windows oli asennettu PATA-tilassa olevalle SATA-väylän kiintolevylle.Tässä vaiheessa itselleni tuli uutena tietona, että AHCI voi olla käytössä vain tietyssä / tietyissä SATA-porteissa, riippuen tietenkin emolevystä.

Omasta koneestani AHCI-asetus löytyi BIOSissa kohdasta "SATA Configuration".  Sen sai päälle kahdesta asetuksesta: ensimmäinen asetus koski SATA portteja 1-4, toinen portteja 5-6. Koneessani oli ainoastaan yksi kiintolevy, se oli asennettu porttiin nro 3.
Omalla kohdallani AHCIn käyttöönotossa kävi siten, että BIOSin asetusten muuttamisen jälkeen, Windows ei enää käynnistynyt. Tietokone ei enää löytänyt käyttöjärjestelmän sisältämää kiintolevyä.
Ongelma johtui siitä, että CD-asema oli asennettu SATA-porttiin nro 1. Optiset levyasemat (ainakaan useimmat niistä) eivät tue AHCIa, joten AHCIn käyttöönotto porteille 1-4 ei toiminut oikein. Ongelma korjaus oli helppoa, siirsin CD-aseman SATA-porttiin nro 5 ja varmistin BIOSista, että portit 5-6 oli asetettu toimimaan PATA-tilassa.
Tämän jälkeen Windows käynnistyi normaalisti ja pääsin viimeistelemään AHCIn käyttöönoton (kohdat 7 ja 8).

Firmware
Seuraavaksi tein jälleen Muropaketin ohjeen mukaisesti ja varmistin, että SSD-levylle oli asennettu viimeisin firmware-päivitys. Tätä vaihetta helpotti kaapeli, jolla pystyin kytkemään SSD-levyn tietokoneen USB-väylään.

SSD-levyn tyhjennys
SSD-levyni oli uusi, joten hyppäsin yli ohjeen kolmannen vaiheen (levyn tyhjennys).

Kloonaus
Seuraavassa vaiheessa tehdää itse kloonaus vanhalta levyltä uudelle levylle.
Ennen kopioinnin aloitusta kannattaa huomioida, halutaanko vanha kiintolevy kopioida kokonaisuudessaan uudelle levylle vai kopioidaanko vanhalta levyltä ainoastaan käyttöjärjestelmän sisältävä osio(t).
Koko kiintolevyn kloonaus on yksinkertaisempi operaatio ja käy helposti Muropaketin ohjeen mukaisesti. Omalla kohdalla valinta osui jälkimmäiseen vaihtoehtoon, jossa kopioisin vain käyttöjärjestelmäosiot uudelle SSD-levylle. Tämän jälkeen voisin poistaa vanhalta levyltä turhaksi jäävät osiot ja antaa ne toisen osion käyttöön. Huomioitavaa on, että uudella kiintolevyllä on vähintään niin paljon tilaa, että kopioitavat osiot mahtuvat sinne. Ylimääräinen tila ei haittaa, se voidaan antaa käyttöjärjestelmälle tai siitä voidaan luoda uusi osio.

Kloonaus - Osiointi

Kopiointiin käytin Parted Magic -LiveCD:tä, joka sisältää kaksi hyvää työkalua: Muropaketin ohjeessa käytetyn Clonezillan ja osioinnin hallintaan tarkoitettu gpartedin.

1. Lataa ja polta Parted Magic -levy tai asenna se USB-tikulle
2. Asenna SSD-levy tietokoneeseen (sellaiseen SATA-porttiin, joka käyttää AHCIa)
3. Käynnistä tietokone Parted Magic -levyltä (tai USB-tikulta)
4. Valitse ruutuun ilmestyvästä valikosta Parted Magic
• Käynnistys kestää jonkin aikaa, odottele rauhassa. Jos käynnistit koneen CD-levyltä, kone sylkee levyn pihalle Parted Magicin käynnistyttyä
5. SSD-levylle on ensin luotava vanhaa kiintolevyä vastaavat osiot, jotta osioiden kopiointi olisi mahdollista. Käynnistä gparted (työpöydän kuvakkeesta "Partition Editor")
6. Ohjelman oikeasta yläkulmasta voit valita näytettävän kiintolevyn. Ota talteen osioiden koot levyltä, jonne Windows on asennettu. Osioita pitäisi löytyä kaksi, pienempi 100 megatavun järjestelmä-osio ja suurempi osio, jossa itse Windows sijaitsee
• Windows käyttää pienempää 100 megatavun osiota virhetilanteiden korjaamisessa. Gparted näyttää Flags-sarakkeessa tälle osiolle tekstin "boot"
7. Vaihda näkymä SSD-levylle oikean yläkulman valikosta.
8. Mikäli SSD-levy on uusi (alustamaton), on ensin luotava osiointitaulu. Valitse yläreunasta Device - Create Partition Table...
• Osiointitaulun tyyppinä on oletuksena msdos. Mikäli näin ei ole, valitse tyypiksi msdos.
9. Luo SSD-levylle uusi osio vasemman yläkulman New-nappulasta. Anna osion kooksi 100 MiB (tai kohdassa 6 talteen ottamasi järjestelmä-osion koko). Varmista myös, että tämä osio tulee levyn ensimmäiseksi osioksi, eli "Free Space Preceding" on 0 tai 1 (en ole ihan varma, onko tämä pakollista). Tyypiksi valitaan "Primary Partition" ja tiedostojärjestelmäksi "ntfs". Hyväksy asetukset painamalla "Add".
• Gparted ei vielä tässä vaiheessa luo uutta osiota, ne luodaan vasta sitten kun kaikki haluamamme asetukset on tehty.
10. Listassa näkyy uusi ntfs-tyyppinen osio. Klikkaa se aktiiviseksi ja valitse yläreunasta Partition - Manage Flags... Ruksaa kohta "boot" ja hyväksy muutos painamalla "Close".
11. Luo Windows-asennusta varten uusi osio klikkaamalla vasemman yläkulman New-nappulaa. Anna osion kooksi vähintään sama arvo, kuin vanhan kiintolevyn Windows osiolla oli. Suurempikin arvo käy. Osion tyypiksi valitaan taas "Primary Partition" ja tiedostojärjestelmäksi "ntfs". Otsikolla (label) ei ole väliä, voit antaa siihen vaikkapa tekstin "Windows". Kuittaa osio valmiiksi painamalla "Add"
12. Muita osioita ei Windowsia varten tarvita, voit hyväksyä uusien osioiden luonnit painamalla yläreunan nappia "Apply". Mikäli kuitenkin haluat vielä luoda uusia osioita, luo ne samalla tavalla kuin edellisessäkin vaiheessa. Muista hyväksyä muutokset lopuksi "Apply" nappulasta.

Omat huomiot
Lukiessani ohjeita Windowsin siirrosta levyltä toiselle, useimmissa ohjeissa oletettiin, että vanhan levyn kaikki tiedot kopioitaisiin uudelle levylle. Muropaketin ohjeessa mainitaan ohimennen osiolta toiselle kopiointi, mutta se jättää mainitsematta muutaman tärkeän huomion:
- Ensinnäkin, Clonezilla ei näe uutta kiintolevyä ennenkuin se on osioitu
- Toiseksi, Windows 7 jakautuu kahdelle osiolle, joista toinen täytyy asettaa käynnistysosioksi (boot) ja nämä osiot täytyy luoda uudelle levylle etukäteen.

Kloonaus - Kopiointi
Kopiointi tapahtuu pitkälti Muropaketin ohjeen mukaisesti. Clonezilla löytyy Parted Magicin työpöydältä nimellä "Disc Cloning". Kopiointitavaksi valitaan osiolta osiolle (part_to_local_part).
Osiot kopioidaan yksi kerrallaan, itse kopioin ensin järjestelmä-osion ja sen jälkeen Windows-osion. Clonezilla sammuttaa itsensä kopioinnin jälkeen, joten toisen osion kopiointia varten se käynnistetään työpöydältä uudelleen. Kannattaa olla erittäin tarkkana lähde- ja kohde-osioiden valinnassa!

Kun kopiointi on suoritettu, SSD on periaatteessa käyttövalmis. Tässä vaiheessa kuitenkin epäröin, sillä koneessa oli nyt kiinni kaksi kiintolevyä, joissa oli sama käyttöjärjestelmä. Uudelleenkäynnistyksen yhteydessä pitäisi luottaa siihen, että SSD-levyn Windows lähtisi käyntiin, eikä toisen kiintolevy Windows-osiot aiheuttaisi mitään ongelmia.
Pelasin varman päälle ja irrotin vanhan levyn koneesta:

1. Sammuta tietokone valitsemalla vasemman alakulman kuvake ja kohta "Log out". Ruutuun tulevasta ikkunasta valitaan "Shutdown the computer"
2. Irrota vanha kiintolevy koneesta (ota se kokonaan pois koneen sisältä, jotta voit myöhemmin kytkeä sen koneeseen kiinni SATA - USB -kaapelilla)

Ensimmäinen käynnistys
Ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä Windows kertoo, että käynnistys ei onnistu ja se pitää korjata. Ruutuun tulee myös ohje, miten se tehdään:

1. Laita Windows 7 asennuslevy CD-asemaan ja käynnistä tietokone uudelleen.
2. Käynnistä tietokone asennuslevyltä painamalla mitä tahansa nappia näppäimistöltä, kun sitä pyydetään.
3. Windowsin asennus lähtee käyntiin. Asennuksen aloitusruudussa valitaan vasemmasta alareunasta kohta "Repair your computer" (suomenkielisessä versiossa "Korjaa tietokone").
4. Korjauksen jälkeen tietokone pyydetään käynnistämään uudelleen. Tehdään niin.
5. Anna tietokoneen käynnistyä normaalisti kiintolevyltä. Ennen Windowsin käynnistystä ruutuun tulee CHKDSKin käynnistysilmoitus. Anna CHKDSKin tehdä tehtävänsä, lopuksi se käynnistää Windowsin.
6. Windowsin käynnistyttyä ruutuun tulee ilmoitus, jossa pyydetään käynnistämään tietokone taas uudelleen (jotta CHKDSKin muutokset tulevat voimaan), käynnistetään kone vielä kerran uudelleen.
7. Nyt Windowsin pitäisi käynnistyä alusta loppuun normaalisti ja voit viimeistellä asennuksen Muropaketin ohjeen mukaisesti (tarkista TRIM-asetus, ota levyneheytys ja indeksointi pois SSD-levyltä).
8. Tässä vaiheessa voit myös laittaa vanhan kiintolevyn koneeseen kiinni USB-kaapelilla ja poistaa sieltä turhaksi jääneet Windows-osiot. Osioiden poisto onnistuu Disk Managementissa (Levynhallinta suomenkielisessä versiossa).
9. Kun osiot on poistettu, sammuta tietokone ja asenna vanha kiintolevy takaisin koneeseen kiinni.

Huh, valmista tuli.
Kohtaamani ongelmat eivät olleen kovinkaan suuria, mutta kuitenkin sellaisia, joihin paloi paljon aikaa. Clonezilla hoiti kopioinnit noin puolessa tunnissa, mutta koko operaatioon paloi aikaa nelisen tuntia. Toki olisin voinut oikaista muutamassakin kohdassa, mutta varman päälle pelaaminen rauhoitti mieltä sen verran, että se oli vaivan arvoista.

Tietojärjestelmien markkinat

Tällä viikolla on taas palattu mediassa tuttuun aiheeseen: erilaisten tietojärjestelmien kalleuteen. Erityisesti on puhuttanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin potilastietojärjestelmä (esim. Yle).

Asiasta on keskusteltu jo vuosia ja todennäköisesti puhetta riittää jatkossakin. Mikä niissä maksaa? Miten on mahdollista, että HUS:in kaavaileman järjestelmän hinnaksi tulisi jopa 450 miljoonaa euroa ja koko maahan kattava järjestelmä saataisiin vasta n. 1,8:lla miljardilla eurolla? Tietojärjestelmien hintalappuihin löytynee useitakin syitä. Yksi suurimmista ongelmista on tämänhetkinen lainsäädäntö ja tapa, jolla tietojärjestelmiin liittyvät kilpailutukset tehdään.

Suurille hankkeille on tyypillistä, että kilpailutukseen voivat osallistua vain tietyt kriteerit täyttäviä järjestelmätoimittajia. Tälläisiä kriteerejä voivat olla mm. yrityksen ikä, liikevaihto ja henkilöstömäärä. Näillä kriteereillä pyritään ottamaan mukaan ainoastaan sellaisia yrityksiä, joilla on edellytykset toimittaa suuren mittakaavan tietojärjestelmiä ja mahdollisuus antaa tuotetukea mahdollisimman pitkään. Tämä aiheuttaa kuitenkin sen, että Suomen kokoisessa maassa hankkeesta toiseen näihin kilpailutuksiin osallistuvat samat yritykset (esim. Tieto, Accenture, Fujitsu ja Logica). Joku voisi epäillä vaikkapa VR:n uuden lippujärjestelmän toimittajan mahdollisuuksia saada uusia saman mittakaavan projekteja, mutta edellä mainittu tapa varmistaa sen että näin ei pääse käymään.

Toinen ongelma liittyy järjestelmän tilaajaan ja on tyypillistä etenkin valtion ja kuntien hankkeissa. Tilattava järjestelmä pitää kuvata mahdollisimman kattavasti tarjouskilpailuun osallistuville yrityksille, jotta he voisivat tehdä vertailukelpoisia tarjouksia. Usein tässä kohdassa tulee kuvioon mukaan jokin konsulttiyhtiö, joka tekee selvityksen tilattavasta järjestelmästä. Selvityksiä voidaan joutua tekemään useita, ennen kuin koko järjestelmä on saatu kaikilta osin määriteltyä.
Seuraavaksi siirrytään kilpailutusvaiheeseen, jossa aina vähintään yksi tarjouskilpailuun osallistuvista tahoista haluaisi saada lisätarkennuksia annettuun määrittelyyn. Kilpailutukseen liittyvän lainsäädännön mukaisesti tällaisia tarkennuksia ei voida tehdä kahdenvälisissä keskusteluissa, vaan kaikki tieto pitää jakaa kaikkien osapuolien kesken. Tämä taas johtaa useinmiten siihen, että annettuun määrittelyyn ei anneta mitään tarkentavaa tietoa ja tarjous on tehtävä joiltakin osin puutteellisilla tiedoilla. Yleisimpiä puutteellisia tietoja ovat ohjelmistojen lisensseihin ja järjestelmän ylläpitoon liittyvät asiat. Tarjouksen tekeminen osittain mutu-tuntumalla on vaikeaa ja se on samalla suurin yksittäinen syy tarjousten suureen hintahaitariin (esim. HUS:lla ero halvimman ja kalleimman tarjouksen välillä oli 100 milj. euroa).
Pahimmassa skenaariossa konsulttiyhtiön tekemä selvitys voi olla tehty suosimaan tiettyä järjestelmätoimittajaa, jolloin vain yksi yritys tietää järjestelmän todellisen tarpeen ja aito kilpailutus jää kokonaan tekemättä (konsulttiyhtiö on itse järjestelmätoimittaja tai jonkin toimittajan tiivis yhteistyökumppani).

Asiaan kaivattaisiin korjausta pikaisesti. Oli kyseessa sitten sähköinen äänestysjärjestelmä tai surullisen kuuluisa e-resepti, hankkeet menevät turhan usein pieleen. Toki ongelmiin joutuneesta projektista on mukavampi uutisoida, mutta kun vuodesta toiseen samat pelurit tekevät samankaltaisia virheitä, jossain on vikaa. Kilpailutuksen lainsäädäntöä tulisi tarkistaa ja hankkeen määrittelyvaiheeseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota (mitä oikeastaan ollaan hankkimassa ja miksi, keskitytään olennaiseen). Jos määrittelyssä joudutaan käyttämään ulkopuolista apua, varmistetaan ettei eturistiriita-tilanteita pääsisi syntymään (suuremmissa hankkeissa voitaisiin ottaa määrittelyt kahdelta eri yritykseltä).

N.O.K.I.A - National Organization of Known and Incompetent Amateurs ?

Perustaessani tätä blogia, ensimmäisen kirjoitukseni aiheena piti olla Nokia. Aioin kirjoittaa siitä, miten median näkemys Nokiasta on kääntynyt päälaelleen viimeisten vuosien aikana ja matkapuhelinmarkkinoita hallitsevan Applen voittokulkua ei näyttänyt pysäyttävän mikään. Tuolloin nettipalstoilla huhuttiin myös Nokian toimitusjohtajan vaihdoksesta, jota en siihen aikaan uskonut tapahtuvan.

Nyt, joitakin kuukausia myöhemmin, täytyy ihmetellä, miten nopeasti asiat ovat muuttuneet. Nokian toimitusjohtaja vaihtui ja tilalle valittiin Microsoft-leirin kanadalainen Stephen Elop. Googlen Android-puhelimet nousivat markkinajohtajaksi ja Apple pysyy tiukasti Googlen kannoilla. Markkinoilla on myös uusia, ennestään tuntemattomia laitevalmistajia, jotka kaappaavat isoja markkinaosuuksia halvempien puhelimien osalta. Jokin sentään säilyi ennallaan, Microsoftin mobiilikäyttöjärjestelmä ei vieläkään ota tulta alleen.

Seuraava vaihe Nokian (ja samalla Suomen) historiassa saattaa alkaa kuluvan viikon perjantaina (11. helmikuuta). Tulosjulkistuksen yhteydessä, muutama viikko sitten, Elop ei antanut tarkempia tietoja Nokian tulevaisuudesta ja niitä saataneen odotella perjantaina pidettävään sijoittajatapahtumaan saakka. Huhujen mukaan Nokian johtokunta olisi menossa pitkälti uusiksi ja amerikan mantereelle pystytettäisiin jonkinlainen virtuaalinen pääkonttori. Symbian ja Meego olisivat historiaa ja tilalle otettaisiin Microsoftin käyttöjärjestelmä tai vaihtoehtoisesti Android.

On totta, että Nokia tarvitsee muutoksia pysyäkseen maailman johtavana matkapuhelinvalmistajana. Nokian merkitystä Suomelle ei voi kuitenkaan vähätellä. Puheet Nokian siirtymisestä rapakon toiselle puolelle olisi voinut kuitata käden heilautuksella viime vuoden vastaavaan aikaan. Nyt tilanne on täysin toinen ja huhut siirtymisestä vain kasvavat päivä päivältä. On käytännössä varmaa, että Nokia ei siirry lähitulevaisuudessakaan Suomesta minnekään, mutta paine siirtymiselle on kasvamaan päin.
Symbianin vaihtaminen Androidiin tai Windows Mobileen ja Meegon kehityksen lopettaminen tarkoittaisi Nokialle lopun alkua. Androidin kohdalla Nokian tehokas logistiikkaketju saattaisi antaa pientä etua kilpailijoihin nähden, mutta pelkkänä laitevalmistajana Nokialla ei olisi pitkää tulevaisuutta edessään. Viimeistään siinä vaiheessa pääkonttori siirtyisi muiden tehtaiden mukana Kiinaan ja pian tämän jälkeen jokin toinen matkapuhelinyhtiö ostaisi kilpailijansa pois markkinoilta.
Moni pitää Microsoftin Windows Mobilea Nokialle hyvänä vaihtoehtona (lähinnä Elopin vuoksi), mutta Microsoftin rimpuilu matkapuhelimissa ei ole vakuuttanut. Vaikka Microsoft on täysiverinen ohjelmistotalo, sen kehitystyön tulos mobiilissa maailmassa ei ole ollut kovinkaan merkittävää.

Fakta: Symbian on yksi suurimmista syistä Nokian viime vuosien huonoon menestykseen
Fakta: Symbian on Nokian ainoa valttikortti matkapuhelinmarkkinoilla.

Symbianin kehitys jäi vuosiksi paikoilleen ja Nokia on sen vuoksi jäänyt pahasti alakynteen. Peli ei ole kuitenkaan vielä menetetty, sillä kunnollinen Symbianin uudistaminen voisi kääntää kelkan takaisin tuttuun suuntaan. Tuotekehityksen kohdentaminen Symbianiin ja sitä kautta käyttökokemuksen parantamiseen palauttaisi Nokialaiset takaisin ihmisten taskuihin.

Voimme vain toivoa, että perjantaina julkistettavat uutiset palauttaisivat uskon Nokian omaan kehitystyöhön ja tien takaisin huipulle.

Älykästä tekniikkaa

Nykyään tuntuu olevan muotia kehua uutta tekniikkaa älykkääksi. On älyvaatetta, älypuhelinta, älytaloa ja isommassa mittakaavassa olevaa älykästä sähköverkkoa.

Mutta mikä on oikeasti älykästä tekniikkaa ja miten se määritellään? Onko esimerkiksi vaate, joka näyttää huoneen lämpötilan, oikeasti ns. älyvaate tai voiko kännykkää kehua älykkääksi, jos sillä voidaan ajaa erilaisia ladattavia sovelluksia ja pelejä?

Pelkkä lämpötila-anturin lisääminen vaatteeseen tuskin tekee siitä vielä älykästä (http://www.hilavitkutin.com/2009/02/16/temperature-sweater-nayttaa-lampotilan-hihassa/). Jos vaate osaisi ulkolämpötilan perusteella toimia kesähelteellä ja talvipakkasella tarpeen mukaan jäähdyttimenä tai lämmittimenä, pystyisi kastuttuaan kuivaamaan itsensä muutamassa sekunnissa ja se pystyisi kasvamaan tai kutistumaan kulloisenkin käyttäjän mittojen mukaan, voitaisiin puhua hieman fiksummasta vaatekappaleesta.

Sama pätee myös älykkäseen sähköverkkoon. ABB:n verkkosivuilla (http://www.abb.fi/cawp/seitp202/6afcff3a8bdad9f8c12575b0002e65c4.aspx) kerrotaan seuraavaa:

Perinteistä sähköverkkoa on pidetty yhtenä merkittävimmistä 1900-luvun teknologisista luomuksista. Ikävä kyllä, nykysilmin se on kuitenkin verraten tyhmä ja passiivinen. Sähköä virtaa yhteen suuntaan keskitetysti suurista voimalaitoksista loppukäyttäjille. Verkon ainoa työ on ollut energian jakelu. Sähkön tuotanto, jakeluverkko ja kuormat on nähty erillisinä prosesseina.

Älykäs sähköverkko on asiakasvetoinen markkinapaikka hajautetulle energiantuotannolle ja kuluttajille. Sille on tyypillistä tarkasti hallittu, aktiivinen ja monisuuntainen energiavirta. Kaikki tapahtuu reaaliaikaisesti. Se sopeutuu, skaalautuu, ennakoi ja korjaa itseään automaation avulla. Älykäs verkko on myös erittäin luotettava ja turvallinen.

Se, että verkkoon voidaan tuottaa sähköä hajautetusti tai että sitä voidaan skaalata tarpeen mukaan, voi tuskin sanoa älykkääksi. Oikeastaan parempi kuvaus ABB:n tulevaisuuden visiolle olisi sähköverkon käytön monipuolistaminen. Eihän ABB:n visiossa ole sinänsä mitään vikaa, on hienoa että sähköverkon käyttö tehostuu. Mutta miksi ihmeessä tälläistä järjestelmää pitäisi sanoa nykisen trendin mukaisesti älykkääksi?

Entä nykyiset matkapuhelimet, milloin ne muuttuivat älykkäiksi ja missä niiden raja menee? Esimerkiksi Nokian suositussa 5110-mallissa oli mukana matopeli, mutta se ei ollut älykännykkä. Entä jos puhelimeen olisi voinut ladata matopelin erikseen? Vai olisiko kyseinen malli tarvinnut vielä internet-yhteyden, jonka jälkeen kapulasta olisi tullut yhtäkkiä älypuhelin?
Mitkä ovat puhelimen älykkäitä piirteitä? Muistan lukeneeni eräästä artikkelista, että jopa kosketusnäyttö olisi yksi nykypäivän älypuhelimen tunnusmerkeistä!

Uudet keksinnöt ja teknologiat luovat uusia mahdollisuuksia ja helpottavat elämää monin eri tavoin, se on selvää. Älykkäistä järjestelmistä on kuitenkin liian aikaista puhua ja sellaiset järjestelmät, joita voidaan oikeasti sanoa älykkäiksi, ovat vielä odottamassa keksijäänsä.